Liity tiimiin!

Etsimme huipputyyppiä Senior HubSpot Consultant -rooliin

Hubit auttaa asiakkaitaan toimimaan fiksummin helppokäyttöisten järjestelmien avulla. Pääsääntöisesti työskentelemme HubSpotin parissa, mutta koska jokaisen asiakkaamme liiketoiminta ja tavat tehdä bisnestä ovat erilaisia myös heidän hyödyntämänsä järjestelmä- ja palvelukokonaisuus on uniikki. Meillä Hubitilla työskentelee toistakymmentä konsulttia, jotka tuntevat asiakkaidensa tilanteen ja auttavat heitä parantamaan asiakaskokemusta, kasvattamaan liikevaihtoa sekä toimimaan tehokkaammin. Uuden ensimmäinen, vuodenvaihteessa 2024/25 päättyvä tilikautemme näytti suunnan sekä liikevaihdon että tuloksen osalta, joissa kummassakin oli merkittävä kasvu. Tänä vuonna sama suunta on jatkunut. Siksi haluamme nyt mukaan uusia ja asiakkaiden auttamisesta innostuneita ammattilaisia.

Tehtävänimikkeet ovat aina haastavia, mutta nimike Senior HubSpot Consultant kuvannee tätä roolia parhaiten

Meillä on erilaisia ​​asiakkuuksia, joiden parissa konsulttimme työskentelevät. Suurin osa liikevaihdostamme tulee HubSpot-pohjaisten asiakkuuksien konsultoinnista, jossa yhdistyy liiketoiminnan, markkinoinnin, myynnin ja teknologioiden osaaminen. Meillä on taipumus päätyä asiakkaidemme kumppaneiksi liiketoimintateknologioiden osalta. Kumppanuus rakentuu seniori-tason HubSpot-konsulttien kautta. Siksi sinulla tulee olemaan vastuu nimettyjen asiakkaiden palvelusta ja käytännössä toimit lähestulkoon osana asiakkaan tiimiä. Konsulttimme tekevät aina töitä useamman asiakkaan kanssa, jolloin myös oma kehittyminen ja osaaminen kasvaa joka päivä.

Jokainen työntekijämme on oma persoonansa ja se saa meillä myös näkyä. Yhteistä kaikille kuitenkin on kova osaaminen ja korkealle asetettu laatu-rima. Uskomme, että menestyt tehtävässä, kun sinulla on:

  • Erittäin vahva kokemus HubSpotista.
  • Halu auttaa asiakkaita toimimaan fiksummin.
  • Kyky priorisoida ja säilyttää fokus.
  • Erinomaiset ihmissuhdetaidot sekä kyky keskustella niin markkinoinnin, myynnin kuin IT:kin kanssa.
  • Draivia oppia, tehdä, kehittyä ja nauttia. Ja vetää muut mukaan samaan positiiviseen virtaan.
  • Sujuva suomen ja englannin kielen taito.
  • Vähintään ammattikorkeakoulutasoinen koulutus.

Tämä tehtävä on asiakkaidemma ja Hubitin tulevaisuuden menestyksen kannalta keskeinen. Meritokratiana meille keskeistä on tulokset, joista tämän tehtävän näkökulmasta keskeisiä ovat:

  • Asiakkaan luottopelaajan roolin saavuttaminen ja ylläpitäminen.
  • Oman ajankäytön ohjaaminen ja hallinta.
  • Oman työn asiakasarvon kasvattaminen.
  • Asiakkaiden, kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden tyytyväisyys.
Miten erottua muista hakijoista?

Nyt meillä on haussa senioritason konsultti, joka tuntee HubSpotin ja tietää, mihin se voidaan taivuttaa. Kerro ja perustele meille lyhyesti kovin juttu, mitä olet HubSpotilla tehnyt. Meitä kiinnostaa, mitä olet tehnyt, mitä haluat tehdä tulevaisuudessa ja millainen persoona olet. Älä anna AI:n syödä itseäsi ;)

Miksi Hubit?

Meillä saat ja joudut ottamaan vastuuta omasta työstäsi ja menestyksestäsi. Tässä roolissa vastuullasi on lisäksi nimettyjen suurasiakkaidemme arjen yhteistyö. Vastuun vastapainona pyrimme tarjoamaan tarvittavan avun tehtävässä menestymiseen. Teemme työtä sieltä, mistä se kulloinkin on tarkoituksenmukaista. Työnluonteeseen kuuluu myös joustava työaika, joka mahdollistaa oman arjen helpomman hallinnan ja asiakkaiden parhaan mahdollisen palvelun. Kompensaationäkökulmasta tarjoamme kilpailukykyisen palkan, hyvin laajan ja erinomaisen työterveydenhuollon, lounasedun, työsuhdepolkupyöräedun, työterveysedun sekä liikunta- ja kulttuuriedut. Alan ”standardeista” poiketen meillä osana kompensaatiota on myös lomarahat. Näiden lisäksi pääkaupunkiseudulla työskentelevillä on käytössään vasta remontoidut toimitilat Eteläesplanadilla. Tulevia työkavereitasi pääset itse arvioimaan osana rekrytointiprosessia ;)

Mitä seuraavaksi?

Lähetä lyhyt hakemus palkkatoiveineen sekä CV:si meilitse osoitteeseen careers@hubit.fi. Vaikka olemmekin keskellä lomakautta, niin ei kannata jäädä odottamaan, vaan laita hakemuksesi sisään saman tien tai viimeistään 10.8.2025. Jos haluat lisätietoja tehtävästä tai Hubitista, niin laita samaan osoitteeseen lyhyt intro itsestäsi sekä kysymyksesi =)